Tuesday, March 31, 2009

Buickia ja PPR:ää

22.3.2009

Viikonloppu meni kahden varsin erilaisen pirssin kanssa.

Lauantain olin apukäsinä kun Dr Pera alkoi niputtamaan BP-55:sta. Aika palkitsevaa kiinnitellä vastamaalattuun 1950 -luvun autoon uudelleen kromattuja osia...

Sunnuntaina Tomppa kävi taas Jokisuun kehitysalueella ja nyt myös apparin ovessa hilavitkuttimet paikoillaan. Jospa vaikka ens viikonloppuna sais lopun sisustan kasaan.

29.3.2009

Sama kaiku oli askelten eli lördagina MSC:llä Dr Peran Buickia ja söndagina kotona coupe-Valianttia. Napsin konehuoneeseen pari uutta sähkösarjaa kiinni, jotka olivatkin kerrankin ameriikan ihmemaan tuotteiksi laadukkaan oloisia ja puhtaita pulttaa kiinni osia. Teki mieli panna HOT ROD -lehden asentajia matkiakseni päälle puhdas, valkoinen kauluspaita.

Sisustaan sain kasattu kiinni apparin puolelle kaikki verhoilut, turvavyöt ja oven kynnyslistan. Kuskin puolen käytän vieä kerran atomeina sattuneesta syystä. Sitten sisustasta ei puuttuiskaan enää kuin takapenkin nakkaaminen sisään ja apparin bucketin pulttaaminen kiinni. Rattia ei tietty ole, mutta lukkopihdit on ennenkin ajaneet saman asian.

31.03.2009

Kasailin tiistain ratoksi lisää sisustaa. Veivejä ja vimpaimia puuttuu vielä, mutta pääosin alkais olla valmista.

Ken tästä ovesta käy niin joutuu bordelliin...














Takapenkillä on Nipalle ja tulevalle miniälle vyöt.













PPR -nappulat

Saturday, March 14, 2009

Ikkuna ja sisustahommoo

Sain kuskin puolen sivulasit säädettyä ja toimimaan jouhevasti eli vuorossa sisustahommoo.

Ovien ja varttipaneelien sisään suhuuttelin vielä kerrokset kotelosuoja-aineitta. Oven sisäpinnan kiersin (HUOM! Jukka!!) WURTH:n butyylinauhalla ja sen päälle leikkelin rakennusmuovista suojan pitämään pahimmat pölyt ja viimat oven sisällä.


Ovipahvit tai oikeestaan muovit kunnostelin jo pari kolme vuotta sitten eli ne tarvi vaan kaivaa esiin varastojen kätköistä. Oheistarvikkeena asennuksessa uudet klipsit ja ruuvisarjat.


Täytyy sanoa, että näiden E-koppa Mopareiden ehdottomasti onnettomimpia palikoita ovat juuri nämä jäykät ja huonosti istuvat muoviverhoilut. Istuu ne nyt kuitenkin jotenkin paikoilleen, mutta eipä paljoa kannata HURRAATA näiden kanssa huudella.


Kahvoja ja vimpaimia jäi vielä asentamatta. Jos vaikka huomenna jatkais tuosta ja samalla täytyy koittaa venytellä takamuovit paikoilleen.

Saturday, March 07, 2009

Motti dynottu

Dynoreissu tehty ;)

Pussihousumotti valusarjoilla ja täydellä putkistolla kiinni dynossa


Sisäänajossa (20min) Sämpy käytti dynossaan Cranen -softaa, joka hoiteli automaatisesti koneen kuormitukset ja kierroslukujen vaihtelut.

Sämpy kuulostelemassa stetoskoopilla mottia sisäänajon aikana. Kaikki JEES!


Yksi vedoista tehty. Sämpy ja Jykä spekuloi, Käkö tarkkailuasemissa.


Mitä? Vaan 71 heppaa??


Liitän tekstiin yhden dynokäyrän, kunhan saan scannattua sen. Sitä odotellessa jotain suuntaa kiinnostuneille eli valusarjoilla lukemat oli 462hp/705nm.

Motti tuottaa jo todella alhaalta lähtien mukavasti Prisma -reissuja varten. Maksimiväännöt sattuu tuonne 3500 rpm tienoille, huipputeho 5000 kiekan pintaan.

Lisäys: tossapa nyt yhden dynovedon käppyrät. Klikkaa suuremmaksi:




Yksi veto ajettiin myös Hooker (1 3/4 -3") peltisarjoilla ihan mielenkiinnon vuoksi.

Sekä vääntö, että teho luonnollisesti hyppäsivät, mutta noita lukuja ei lasketa meillä mobilistien pussihousupiireissä.