Thursday, August 30, 2007

Hermojen lepuutusta

Välillä pitää tehdä vähemmän hermoja raastavia hommia kuten tuo myllytys oli. Ajattelin laitella lattian äänieristykset kuntoon. Dantes Partsista hankittu merkkikohtainen sound deadner kit taitaa olla merkkikohtainen aika moneen merkkiin koska sen verran soveltamista tuntuis taas riittävän....


Laitan nuo jalkatiloihin tulevat matot sovittamisen jälkeen vain "nakkaamalla" paikoilleen koska lattioille tulee kuitenkin kertymään vettä/kosteutta ja haluaisin pitää ruosteettomana säilyneen pohjan kunnossa myös tulevaisuudessa. Muihin paikkoihin liimaan metritavarana saatavaa äänieristelevyä.

Ekana kuitenkin tulpat lattiaan. Nauratti itteäkin laitella Chryslerin tähdillä varustettuja kumitulppia paikoilleen. Missähän vaiheessa nuokin on tullut hankittua? Varmaan joskus luettuani Mobilistia liian pitkään. Eipä silti, istuvat kuin tatti ja näyttävät myös pohjan puolelta siltä kuin pitääkin.


Huomenna kauppaan ostamaan loput tarvikkeet viikonlopun puuhastelua varten.

Do diin. Pohjan äänieristeet olis valmiit eli leikkelin metrikamasta kiinteät matot pyöräkoteloihin, penkkien alle ja kardaanitunneliin.



"Merkkikohtaiset" matot pilkoin sopivasti nosteltaviksi talvisia lattiankuivaus sessioita varten. Täytyy katella vielä jokunen pala tuliseinään kunhan näkee mihin lattiamaton etureuna asettuu.

Thursday, August 23, 2007

Neljän päivän putki + vähän päälle


Yks päivä ja neljä iltaa on nyt myllytelty vaihtelevalla menetyksellä ja valmiina olis toinen kylki sekä etu-ja takahiekkapellit + kontin kansi. Pirssi kiiltää kuin papin kulli ( en tiedä onko em. asia fakta...olen vain kuullut-en nähnyt...) mutta ruiskutusjälkeä en saa tai uskalla hioa ja myllyttää kokonaan pois. Niin tai näin mutta homma jatkuu taas sunnuntaina.

Jatkuihan se homma sunnuntaina, ja maanantaina, ja tiistaina....Nyt homma on kuitenkin valmis ja tuloksesta tuli ihan OK.

Monday, August 20, 2007

PPRCuda myllyhoidossa

No joo, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Barracudan maalauksesta on nyt puoli vuotta ja ajattelin myllyttää maalipinnan pikku virheiden ja vetäytymien poistamiseksi. Enpä ole moista hommaa ennen tehnyt mutta kyselin hyvät neuvot ammattilaisilta maalaamosta ja Väriraitista sain ohjeet "3M -ohjelmalle.

Eli ensin huolellinen puhdistus, päälle hionta 3-tonnisella hiomatyynyllä. "Pahat" paikat otetaan ensin tonnisella ja 3 tonninen sitten päälle. Tässä vaiheessa ei paljon naurata...




Roskat lähtevät mukavasti alemmassa kuvassa näkyvällä "nännillä" jossa on kiinni pikkuinen 1700 karkeuksinen lappu. Muita hommassa tarvittavia kamppeita ovat 3M hiomaaine vaahtomuovilaikalla, 3M kiillotusaine superlonlaikalla, Autoglymin punainen vaha lampaankarvalla ja viimeistelyyn käsin kiillotettava Autoglymin kultavaha. Kone on lainassa Peteltä - KIITOS!


Hiontojen jälkeen alkaa koneellinen "myllytys". Vettä pitää käyttää reilusti ettei lakkapinta pala puhki. Talli on aivan hirveässä sotkussa ukosta puhumattakaan.


Sitten vain välikiillotus 3M kiillotuskamalla ja pääset hemmottelemaan lampaankarvalla ja Autoglymillä. Tässä vaiheessa alkaa jo hymyilyttämään ja usko palautua.


Aloitin homman aamulla kasilta, illalla kuudelta kontin kansi, toinen ovi ja lokasuoja näytti tältä. Kuva ei tee oikeutta mutta kertonee ettei homma ihan pieleen mennyt (ainakaan vielä...)


Kauhee homma, varovainen saa olla ja sotkua riittää mutta mielestäni homma on vaivan arvoinen. Jatkuu huomenna jos kipeä kroppa taipuu talliin.

Thursday, August 09, 2007

Vinyylikaton asennus

Torstai 9.8.2007:

Lehmää kattoon, mitenhän ukkojen käy? Sain Reksan apuun vinyylin laittoon eli päätimme koittaa miten homma taipuis kotioloissa. Reksalla on hommasta kokemusta koska muisteli laittaneensa joskus Commodoreen vinyylin ollessaan töissä GM:llä 1970 -luvulla. Itse verhoilin Amazonin ovipahvit 1982 eli kokemusta hommaan siis löytyy.

Kattohan oli alunperin aika kärsinyt joten hitsaushommilta ei peltityövaiheessa vältytty. Kaikki hitsaussaumat tinattiin, puhalsin myös koko kattopellin varovasti suoraan säkistä imevällä pikkupistoolilla. Maaleina katossa on happo, epoksi ja 2 kerrosautoväri.

1. Tarvikkeet ja työkalut joita kuvittelen tarvittavan; tapettiharja, kumilasta, sakset, mittoja ja mattoveitsi. Liimaukseen kuumuutta kestävää 3M -vinyyliliimaa, suojapaperia, maalarin teippiä, rasvanpoistajaa sekä pölyrättejä.



2. Roikutin paketissa laskoksia saanutta vinyyliä pari päivää auringossa jolloin lehmä pehmeni mukavasti. Tässä kuvassa on keskikohta merkittynä kevyesti lyijykynällä ja varmistin linjauksen vielä maalarinteipillä. Pientä huolta tässä vaiheessa aiheutta vinyylin keskikohdassa oleva "löysä" kohta joka saatta aiheuttaa "pussiongelmaa" asennuksessa.


3. Kattopellin mattasin kevyesti karhunkielellä. Keskilinjassa kulkee hento lyijykynäviiva helpottamaan vinyylin asettumista suoraan. Pinta on myös puhdistettu rasvanpoistajalla ja pölyt poistettu pölyrätillä.


Homma jatkuu aamulla klo 09.00

Perjantai 10.8.2007

4. Valmistelut tehty eli hommiin. Nakkasimme vinyylin kattopellin päälle ja lukitsimme takapään hätävarjelun liioittelun merkeissä lukkopihdeillä keskiviivan kohdalle.


5. Liimaa kattoon ja rullaten keskiviivan mukaan - tässä koko homman tärkein vaihe!


6. Valitsimme työtavan jossa liimasimme vinyylin kattoon pituussuunnassa ja aluksi vain kattopellin suoralle osalle. Näin saimme varmasti suorat saumat. Kumilasta oli hyvänä apuna etenkin saumojen jäykkien reunaosien painelussa.


7. A-pilarit, ikkunareikien trimmaus ja kourujen liimaus on tarkkaa hommoo. Jälleen hätävarjen liioitteluna testasimme kourulistojen sopivuutta niin että vinyyli vedetään reunan ylitse lukkiutumaan listan alle. Pelivaraa tuntui olevan eli homma tehtiin nyt näin.




8. Lopettelilimme hommat kahden kahvitunnin ja tunnin ruokatunnin jälkeen kuudelta. Homma jatkuu vielä huomenna jolloin vuorossa tarkkaakin tarkempi homma saada vinyyli asettumaan mukavasti ikkunan ja takakontin väliselle pellille. Vinyyliä kiertävä lista on vain noi 10mm leveä eli hirveitä leikkuuvirheitä ei sais tulla. Valmistelimme vielä huomista hommmaa niin että täytimme peltien väliset kourusaumat polyuretaaniliimalla ; tällä saamme myös sauman kohdasta tasaisen ja lisäksi taas yksi reitti vinyylin alle pyrkivälle vedelle on suljettu.


Lauantai 11.8.2007

9. Homma jatkui ja nyt saatiinkin sitten ongelmia ihan riittämiin. Takaosan saumojen välissä tuntui olevan hieman liikaa materiaalia ja vinyylinsuikaleen olessa vielä täydessä leikkaamattomassa mitassaan tuntui siltä että venytys sileäksi ei onnistu millään.


10. Aloitimme homman liimaamalla vinyylin ensiki kiinni keskikohdastaan ja etenimme laitoja kohti. Sen jälkeen jälleen uusi ongelma; samat alkuvalmistelut ja sama liima mutta vinyyli ei vain tartu kiinni yhdeltä pieneltä alueelta. Meni vähän värkkäämiseksi ja kysyinkin jo Reksalta että otanko leveän prikan ja popniitin kun liima ei tepsi...Pikku kikkailua uudelleen ja panimme yöksi uudet lääkkeet - katsotaa huomenna tarvitaanko popparia. Muuten trimmaus ja liimaus meni OK mutta tosi tarkkana sai sauman kanssa olla. Merkkiviivan piirsimme listaa apuna käyttäen ja hyvin reunasauma sitten onnistuikin.



Vinyyli on nyt siis kokonaisuudessaan kiinni ja istuu mielestäni todella hyvin. Huomiselle jäi vielä "ongelmapaikan" jälkihoito ja listojen laittaminen eli jatkamme työtä tästä


Sunnuntai 12.8.2007

11. Do niin, nyt voin huokaista ja KIITTÄÄ Reksaa avusta. Ongelmapaikat saatiin kiinni ja ylimääräinenkin nahka kitsahti sopivasti. Hommaa riitti silti vielä muutamaksi tunniksi eli koetimme vielä välttää yhden reitin vedelle saumaamalla katon ikkunareikien reunoista polyuretaaniliimalla.



12. Sitten olikin jäljellä "enää" listojen sovitus ja kiinnitys. Kaikki menivät mukavasti paikoilleen. Kiinnikeiden reiät vuorasimme mustalla silikonilla.


13. Ja homma valmiina - olen enemmän kuin tyytyväinen!! PPR Cudan kasaus nytkähti jälleen kesätauon jälkeen mukavasti liikkeelle - taas on virtaa jatkaa hommia!